Kuntakartoitus valmiina

Yksi hankkeen tavoitteista oli selvittää Etelä- ja Pohjois-Savon alueen
tilannetta niiden oppilaiden osalta, joiden tueksi on räätälöity poikkeuksillisia
opetusjärjestelyjä päättötodistuksen saamisen varmistamiseksi.
Haastatteluin tehdyssä kartoituksessa ilmeni, että koulujen haasteet
liittyvät useimmiten psyykkisistä oireista kärsivien oppilaiden koulupolun
varmistamiseen. Vastanneista 78% kertoi, että heidän koulussaan on tällä
hetkellä ainakin yksi oppilas, jonka opetusta on järjestetty poikkeavin
opetusjärjestelyin suurten poissaolomäärien takia. Kaikkiaan alueella
ilmoitettiin olevan 175 tällaista nuorta.

 
Kartoituksessa piirtyi kuva pienestä, mutta vaikeasti autettavasta ja
heterogeenisesta oppilasryhmästä, jonka side kouluun oli hauras monista
tukitoimista huomatta. Haasteeksi koettiin mm. pitkät odotusajat sosiaali- ja
terveyspalvelujen jatkotoimenpiteisiin. Koulun pedagogisen kehittämistyön
lisäksi nähtiin, että sekä nuoret että heidän perheensä tarvitsivat
monipuolisempaa psyykkistä ja sosiaalista tukea sekä ennaltaehkäisemään
että korjaamaan pulmia, jotka näyttäytyvät kouluun kiinnittymisen
vaikeuksina. Alueen kouluista 68 prosentissa tunnistettiin vähintään yksi
oppilas, joka voisi hyötyä tuetuista verkko-opinnosta sekä henkilökohtaisen
valmentajan tuesta perusopetuksen päättövaiheessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: